Kybun-kengillä Raija voi jälleen nauttia kävelylenkeistä ilman kipuja

Vuosikymmenten seisomatyö jätti jälkeensä jalkakivut – Kybun-kengillä Raija voi jälleen nauttia kävelylenkeistä ilman kipuja

Vuosikymmenten työskentely keittäjänä jätti Raija Heinikosken jalkoihin jälkensä, ja kivun vuoksi hänen ei tehnyt mieli enää lenkkeilläkään. Apu löytyi kuitenkin Kybun-kengistä, joiden avulla hän voi jälleen nauttia päivittäisistä kävelylenkeistään.

Anu Koutuaniemi esittelee Raija Heinikoskelle sandaalimallisia Kybun-kenkiä Medishopin myymälässä Rotuaarilla.


Nykyihminen viettää paljon aikaa istuen, mutta kun hän kävelee tai seisoo, on alusta usein kova ja joustamaton. Myös arki- ja työkengät tukevat jalkaa jopa passivoivalla tavalla, ja niiden pohjat ovat monesti kovuudessaan ankaria jalkapohjille.

Erityisesti paljon työssään seisovien ja kävelevien jalat altistuvat jatkuvasti rasitukselle, joka ajan kuluessa voi alkaa oireilla jalkojen väsymyksen tunteena sekä jalkakipuina. Rasitus saattaa ajan oloon aiheuttaa kantapäähän todella kivuliaan plantaarifaskiitin, eli kantakalvon tulehduksen, tai pahentaa jo syntynyttä nivelrikkoa ja nivelten kulumia.

Raija Heinikoski työskenteli ennen eläköitymistään 40 vuotta keittäjänä eri kouluissa, ja taakse jääneet työvuodet sisälsivät lukemattoman määrän seisottuja työtunteja ja käveltyjä kilometrejä. Vanhemmiten työvuosien kuorma alkoi tuntua myös jaloissa, kun hänellä todettiin plantaarifaskiitti.

”Jalat olivat työuralla kovilla, ja vanhemmiten se alkoi tuntua. Lopulta jaloissa ja polvissa alkoi olla jo niin paljon kipua, ettei tehnyt enää mieli lenkkeilläkään”, Heinikoski kuvailee.

Liikkumisen ilo kuitenkin palautui, kun Heinikosken tuttava suositteli hänelle Kybun-kenkiä – sittemmin paluuta entisiin jalkineisiin ei ole ollut.

Kivut kaikkosivat, liikkumisen riemu palasi

Heinikoski hankki ensimmäiset Kybun-kenkänsä kaksi vuotta sitten, ja on ollut ostokseensa erittäin tyytyväinen – niin tyytyväinen, että suositteli kenkiä myös tyttärelleen, joka hankki sellaiset myös itselleen.

Tyytyväisyyteen oli perusteensa, sillä uudet kengät palauttivat liikkumisen riemun.

”Kipua ei ole enää polvissa tai muuallakaan, ja nyt saatan taas käydä kahdesti päivässä neljän viiden kilometrin kävelylenkeillä. Kovimpien kipujen aikaan moinen ei käynyt edes ajatuksissa”, Heinikoski luonnehtii tapahtunutta muutosta.

Uusien jalkineiden hankkimisen aikaan kivut olivat niin suuret, että kotona avojaloin kävelykin tuotti vaikeuksia.

Raija Heinikoski käyttää Kybun-kenkiään lähes kaikkialla.

”Jalkoihin sattui niin, että oli pakko putsata ulkokengiksi tarkoitetut Kybunit ja käyttää niitä sisälläkin, jotta liikkuminen onnistui”, Heinikoski muistelee kahden vuoden takaista aikaa.

Hänen onnekseen kivut ovat nyt helpottaneet, ja kenkien riisuminen kotona on taas mahdollista. Ainoa Heinikoskea harmittava asia on se, ettei Kybun-kenkiä ollut vielä saatavilla hänen työvuosinaan.

Nykyinen Kybun-mallisto sen sijaan käsittää kenkiä monenlaisiin käyttötarkoituksiin niin sisä- kuin ulkotiloihinkin. Vaan yhdenlaista vaihtoehtoa Heinikoski vielä kaipaisi:

”Tanssijalkineiksi näistä ei oikein ole. Muuten nämä ovat aina jalassa. Kerran tosin kävi niin, että Kybunit unohtuivat jalkaan, kun lähdimme mieheni kanssa tanssilavalle”, naurahtaa Heinikoski muistellessaan tahatonta tuotetestiään.

Jalkineet hoitavat syytä, eivät oiretta

Medishopin myymälähoitaja Anu Koutuaniemi pitää Heinikosken kertomaa oivana esimerkkinä siitä, kuinka parhaat tulokset saavutetaan hoitamalla vaivan syytä eikä oiretta – ja antamalla liikkeen hoitaa.

”Jalkakipuihin voidaan määrätä kortisonipiikkejä, ja lääkärit usein antavat plantaarifaskiitin kaltaisten vaivojen hoitoon venyttelyohjeita. Kyllä nekin tehoavat, mutta juurisyy silti säilyy, eli se, että seisomatyöläisen jalat ovat koko ajan suuren rasituksen alla”, Koutuaniemi selittää.

Kubyn-jalkineilla vaikutetaan juuri oireet synnyttävään rasitukseen. Niiden pehmeä ilmatyynypohja pienentää jalkoihin kohdistuvaa painetta, mutta vaikutustapa on tätäkin moninaisempi.

”Pehmeä pohja on kuin nurmikolla kävelisi. Pehmeä pohja ei ole ylituettu ja tuottaa koko ajan pientä luonnollista venytystä ja stimulaatiota jalan pienille lihaksille sekä lihaskalvoille”, Koutaniemi avaa Kybun-jalkineiden toimintaperiaatetta.

Kuvateksti: Kybun-jalkineita on saatavana moneen eri käyttötarkoitukseen sisäkengistä aina vaellusjalkineisiin saakka.

Sen lisäksi, että lukemattomista pienistä ilmakuplista koostuva ilmatyynypohja tuntuu mukavalta jalassa ja edistää jalan terveyttä, kenkä myös ohjaa jalan asentoa parempaan askeleeseen. Jalkoja hellivät kengät lievittävät niin ikään monia selkä- ja liikuntaelinvaivoja, joiden perimmäinen syy on jaloissa.

Erinomaisia käyttökokemuksia

Koutuaniemi on itsekin vannoutunut Kybun-kenkien käyttäjä, ja hänen kotoaan näitä sveitsiläisiä jalkineita löytyykin useita pareja. Syykin on selvä: Nuorena laskettelurinteessä loukattuun polveen on onnistuneesta leikkauksesta huolimatta ajan myötä muodostunut alkava nivelrikko, joka toisinaan vihoittelee.

Kybun-kengillä liikunnallinen Koutuaniemi on voinut jatkaa aktiivista elämäänsä ilman polvisärkyä. Jopa aluksi epäluuloinen puolisokin intoutui lopulta Kybun-kenkien käyttäjäksi.

”Hän oli aluksi sitä mieltä, että kengät ovat liian pehmeät. Kuitenkin erään runsaasti kävelyä sisältäneen kaupunkiloman jälkeen jalkoja särki niin, että oli pakko laittaa Kybunit jalkaan. Sen jälkeen hän ei ole harmitellut ’liiallista’ pehmeyttä”, Koutuaniemi päättää hymyillen.

Lue lisää kybun jalkineista tästä.

Tarvitsetko lisätietoa tuotteesta?
Soita 020 155 00 40
Ostoskorisi on tyhjä

Toimitusehdot

TOIMITUSAIKA

Varastossa olevat tuotteet pyritään postittamaan tilauspäivänä tai seuraavana arkipäivänä. Jos tuotetta ei ole Medishopin omassa varastossa, on tuotteen tietojen yhteydessä maininta arvioidusta toimitusajasta. Toimitusajan mahdollisesti venyessä pyrimme informoimaan asiakasta, jolloin hänellä on mahdollisuus peruuttaa tilaus.

ARVONLISÄVERO

Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron.

TILAUSVAHVISTUS

Vastaanotetusta tilauksesta lähetämme tilausvahvistuksen tilauksen yhteydessä mainittuun sähköpostiosoitteeseen. Tilauksen tiedot voi myös tulostaa tilauksen tekemisen yhteydessä.

Yksityisasiakkaiden tilaukset maksetaan Checkout maksupalvelun kautta:

Checkout maksut

Maksu pankkipainikkeilla

Checkout maksunvälityspalvelu välittää maksusi kauppiaalle. Käytössäsi on kaikkien pankkien maksupainikkeet. Checkout on sinulle turvallinen maksutapa. Palvelu on maksulaitoslain siirtymäsäännöksen nojalla merkitty Finanssivalvonnan ylläpitämään maksulaitosrekisteriin. Checkout on Checkout Finland Oy:n (y-tunnus 2196606-6) ylläpitämä palvelu.

Maksut luottokorteilla

Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard- ja Debit MasterCard -korteilla. Korttimaksaminen tapahtuu turvallisesti Netsin SSL-suojatulla maksulomakkeella. Verkkokaupalla eikä Checkout Finland Oy:llä ole pääsyä korttitietoihin eikä maksukortin tietoja tallenneta järjestelmiimme. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa- ja MasterCard SecureCode –todentamispalvelut, joiden avulla kortinhaltijan henkilöllisyys todennetaan.

Verkkokauppa käyttää Checkout maksunvälityspalvelua korttimaksuissa. Verkkokauppa toimii tuotteiden ja palveluiden markkinoijana sekä tuotteiden toimittajana asiakkaalle. Verkkokauppa huolehtii kauppaan liittyvistä lakisääteisistä sekä itse määrittelemistään muista velvoitteista. Maksukorttimaksuissa kauppa syntyy asiakkaan ja Checkout Finland Oy:n (2196606-6) välille. Checkout Finland Oy vastaa korttimaksuihin liittyvistä velvoitteista ja reklamaatioista. Checkout näkyy maksun saajana korttilaskulla ja välittää asiakkaan maksaman maksukorttimaksun suoraan kauppiaalle.

Everyday

Everyday – joustavasti kerralla tai kk-erissä

Ostaessasi Everyday:llä saat käyttöösi vähintään 300€:n jatkuvan luoton verkko-ostosten tekemiseen. Sopimus on voimassa toistaiseksi. Voit maksaa halutessasi ostoksen laskulla kerralla, jolloin saat keskimäärin 45 vuorokautta maksuaikaa ostoksellesi tai voit maksaa kätevästi luotolla kuukausierissä.

Maksutavat:

1. Kertasuorituksena

- Ei lisäkuluja, mikäli ostos maksetaan kokonaisuudessaan eräpäivään mennessä,
todellinen vuosikorko tällöin on 0 %.

- Eräpäivä seuraavan kuukauden lopussa.

2. Kuukausierissä

- Minimilyhennys 1/5 laskun loppusummasta, kuitenkin vähintään 20€.

- Eräpäivän jälkeen avoimeksi jäävälle saldolle lasketaan kuukausikorkoa 5 %.

- Tyypillisen 500€:n luottosumman todellinen vuosikorko on 48,52 %.

Everyday:llä voi maksaa täysi-ikäinen hyvin raha-asiansa hoitava Suomen kansalainen.
Sopimuksen allekirjoitus tapahtuu omilla henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.
Everyday tarkistaa maksajan henkilöluottotiedot Suomen Asiakastieto Oy:stä sekä henkilötiedot väestötietojärjestelmästä.

18–20-vuotiaat uudet asiakkaat voivat ostaa enintään 300 €:lla ja yli 21-vuotiaille uusille asiakkaille rahoitusta myönnetään enintään 1000 €. Asiakkuuden kehittyessä yli 21-vuotiaat voivat hakea rahoitusta enintään 2000 € ostoksiin.

Lisätietoja: http://www.everyday.fi/verkkomaksu/

Jousto

Jousto on kotimainen palvelu, jolla asiakas rahoittaa nettiostoksensa nopeasti ja turvallisesti. Jousto palvelu on tarkoitettu 20–75-vuotiaille suomalaisille yksityishenkilöille, jotka ovat hoitaneet raha-asiansa moitteettomasti. Joustoa voi saada 20-2000 euron ostoksiin. Laskun asiakas saa halutessaan myös sähköpostiin. Hakiessaan Joustoa asiakas tunnistautuu ensin millä tahansa suomalaisen pankin verkkopankkitunnuksilla ja tämän jälkeen täyttää lomakkeelle tietonsa. Päätöksen ja tiedon lainan myöntämisestä hän saa heti. Tämän jälkeen asiakas palautuu verkkokauppaan takaisin ja tilaus on käsitelty.

Kun asiakas maksaa Joustolla ja valitsee maksutavaksi Jousto Laskun, hän saa maksuaikaa 14 vuorokautta. Ainoa kulu on laskutuspalkkio 4,90 €/lasku. Kertaostos verkkokaupassa Jousto Laskulla on maksimissaan 1000 €.

Asiakas voi maksaa myös erissä Jousto Osamaksulla 1-12 kuukauden takaisinmaksuajalla. Laskutuspalkkio on 4,90 €/lasku ja kuukausittainen nimelliskorko 2,42 %. Kertaostos verkkokaupassa Jousto Osamaksulla on maksimissaan 2000 €.

Joustolla maksaminen on erittäin turvallista. Maksutapahtuma ja tietojen välitys tapahtuu aina suojatussa yhteydessä.

Lue lisää Joustosta osoitteessa www.jousto.com.

Collector Lasku ja Osamaksu

Tarjoamme mahdollisuuden maksaa laskulla tai osamaksulla yhteistyössä Collector Credit AB:n kanssa.

Kun asiakas valitsee maksutavaksi lasku- ja osamaksuvaihtoehdon, niin hän saa automaattisesti korotonta maksuaikaa seuraavan kuukauden viimeiseen päivään asti. Asiakas voi maksaa koko summan kerralla tai jakaa maksun pienempiin eriin. Laskut erääntyvät joka kuukauden viimeinen päivä, minkä johdosta asiakkaalla voi olla jopa 60 päivää aikaa maksaa laskunsa. Laskuun lisätään 2,95 euron laskutusmaksu.

Laskulla tai osamaksulla on mahdollista maksaa tuotteita 2000 eurolla ja takaisinmaksuaika on 48 kk. Nimellinen vuosikorko on 19,2 %.

Laskun saadessaan asiakas voi valita osamaksun maksamalla kuukauden vähimmäissumman, joka ilmenee hänen laskustaan. Laskulla tai osamaksulla maksavan asiakkaan tulee olla vähintään 20-vuotias ja teemme luottotietojen tarkastuksen tilauksen yhteydessä. Myöhästyneistä maksuista ja maksamattomista laskuista veloitetaan 5 euron muistutusmaksu sekä korkoa 1,60 % kuukaudessa viivästyneeltä ajalta.

Valittuasi maksutavan kauppiaan tarjoamista vaihtoehdoista, maksutapahtuma siirtyy maksutavan järjestelmään. Hyväksyttyäsi maksun ja palattuasi verkkokauppaan, maksu kirjautuu välittömästi suoritetuksi kauppiaalle. Maksu suoritetaan Checkout Finland Oy:n hallinnoimalle tilille, josta se siirretään kauppiaalle. Turvallista, helppoa ja nopeaa

Yritysmyynti

Toimitamme yrityksille ja julkisen sektorin laitoksille tuotteet myös laskulla. Valitse tällöin maksuvaihtoehdoksi lasku. Maksuehto on 14 vrk netto. Yksityishenkilöiden tilaukset, joissa on maksuvaihtoehtona lasku, toimitetaan maksun suorittamisen jälkeen. Yritysasiakkaat eivät voi palauttaa mitään tuotteita ilman myyjän lupaa. Yritysasiakkaat maksavat palautettujen tuotteiden toimituskulut. Mittatilaustuotteita ja erikoisvärjättyjä tuotteita (trendivärit) ei voi palauttaa.

TOIMITUS- JA LASKUTUSKULUT

Toimituskulu riippuu tilauksen koosta ja painosta. Tuotteen tietojen yhteydessä on maininta ko. tuotteen toimituskuluista.
Pääsääntöisesti toimituskulut ovat postitse:
alle 2 kg 8,90 € postipakettina, 6,80 € Schenker noutopistepakettina
yli 2 ja alle 4,9 kg lähetys 10,00 €
yli 4,9 kg lähetys 15,00 €

Tilaavievät lähetykset, kuten osa kävelykepeistä, joudutaan aina lähettämään pakettina, ja postimaksu on tällöin painon määrittämää postimaksua korkeampi.

TOIMITUS

Tilaukset toimitetaan postitse, Schenker noutopistelähetyksenä tai ne voi noutaa Medishop myymälöistä osoitteista: 

  • Topeliuksenkatu 3, 00260 Helsinki
  • Kirkkokatu 17, 90100 Oulu tai 
  • Kauppakeskus Länsi1, Viilarinkatu 5, 20320 Turku.

Mikäli tuote on vahingoittunut kuljetuksen aikana, on siitä ilmoitettava välittömästi – viimeistään 8 vrk kuluessa – Medishopin asiakaspalveluun.

PALAUTUSOIKEUS

Sinulla on oikeus palauttaa tilaamasi tuotteet 14 päivän sisällä tavaran vastaanottamisesta. Sinun on aina ilmoitettava palautuksesta ja kaupan peruutuksesta myyjälle. Pelkkä tavaran noutamatta jättäminen tai palauttaminen eivät riitä kaupan peruuttamiseksi. Peruutusilmoitus ja palautus on tehtävä Medishopille sähköpostilla 14 päivän sisällä lähetyksen vastaanottamisesta. Palautus voidaan tehdä Medishop asiakaspalautustunnuksella ainoastaan silloin, jos siitä on erikseen sovittu Medishop asiakaspalvelun kanssa. Jos toimitus on ollut tilauksen mukainen ja virheetön, asiakas maksaa palautuksen postikulut. Jos asiakas ei kyseisessä tapauksessa maksa postikuluja, vähennetään palautuksen kulut asiakkaalle palautettavasta suorituksesta. Palautettavan tavaran tulee olla käyttämätön ja vahingoittumaton. Myös pakkauksen tulee olla myyntikuntoinen. Avatuilla lansetti- tai mittaliuskapakkauksilla, hygieniatuotteilla tai sukkapakkauksilla ei ole palautusoikeutta (Kuluttajansuojalaki 6. luku 16 pykälä.)

Pikatoimituksen toimituskulua tai postiennakkotilauksen postiennakkolisää ei palauteta mahdollisen tuotepalautuksen yhteydessä. Jos tilausta ei peruuteta ennen toimitusta ja se jätetään noutamatta, veloitamme tästä 2 kertaa tilauksen toimituskulut sekä mahdolliset postiennakkolisät.

Medishop

Topeliuksenkatu 3

00260 Helsinki

puh. 040 764 3788

sähköposti:  mail@medishop.fi